Ammattiliiton, kuntien, järjestöjen ja työnantajien järjestämä toiminta ei välttämättä kerrytä aktiivisuusedellytystä vielä huhtikuussa

Huhtikuun jälkeen työttömyysturvan aktiivisuusedellytyksen voi täyttää myös osassa kuntien, ammattiliittojen, järjestöjen ja työnantajien järjestämää työllistymistä tukevaa toimintaa. Muutos tulee kuitenkin voimaan siten, että uudet toiminnan muodot kerryttävät aktiivisuutta vain silloin, jos aktiivisuuden tarkastelujakso alkaa 1.4.2019 tai sen jälkeen.

Jos aktiivisuuden seurannan kolme kuukautta kestävä tarkastelujakso alkaa maaliskuun lopussa ja päättyy kesäkuun lopussa, esimerkiksi liiton järjestämä työllistymistä tukeva toiminta kerryttää aktiivisuutta vasta heinäkuussa.